Teenage dream?

Mun 12v hostpoika on ollu viimeset pari viikkoa ihan älyttömän hankala. Ihan mitä tahansa oon sille sanonut/pyytänyt tekemään, ei sitä vois vähempää kiinnostaa. Se huutaa mulle ja räjähtää ihan pienimmistäkin asioista. Oon sanonu sille tosi tiukasti, että mun ei todellakaan tarvii kuunnella tollasta äänensävyä, että jos sillä ei oo mulle mitään muuta sanottavaa, sen ei tartte puhua mulle ollenkaan. Oon koittanu kysyä siltä, että onks joku huonosti, kun se on niin ahistuneen olonen. Oon kertonu, että mulle voi kyllä kertoa jos joku mättää, mut oletettavastikaan 12v (esi)teini ei kauheesti halua puhua. Oikeestaan ainoat asiat mitä sen suusta tulee, tulee epäkunniottavalla äänellä ja ovia paiskotaan perässä. Oon koittanu niellä sen p*skan mitä sieltä tulee, mut jossain vaiheessa vaan tulee stoppi; ärsytyskynnys menee yli ja lujaa. Tänään dinnerin jälkeen se paiskaa kalkkunaleike kupin lattialle ihan raivona ja huutaa, kun ei halua siivota pöytää. Hostmomilla menee hermot, ja se alkaa tentata sitä, että mikä sillä on. Taas(kaan) se ei sano mitään, alkaa vaan vääntää turhautuneena itkua. Vaikka tiiän, että se on ollu tosi törkee mua kohtaan jo pitkään niin mua alko jotenki käydä se sääliks ihan hirveesti. Menin halaamaan sitä ja sanoin, että kaikki on ihan okei. Eihän se mua (tietenkään) halannu takasin, mut se rauhottu kuitenkin ihan silminnähden. Sanoi mm, että mitä mä laitan sen pb&j leipiin, kun ne on niin hyviä. Voi pieni :3

Tottakai mä ymmärrän, että se on teini-ikänen, ja sen pää hyrrää ympäri tuhatta ja sataa, eikä se voi noille raivokohtauksilleen yhtään mitään. Minä jos kuka sen tiiän. Oon ollu ite ihan samanlainen (yhtä kamala) kun se teininä. Sain esimerkiks aina kamalat raivokohtaukset, kun koulun jälkeen vanhemmat kysy miten mun päivä meni. Kysyinkin isiltä skypessä sunnuntaina, että miten ne äitin kanssa oikeesti kesti mua. Monta vuotta. Jos mä oon jo 4,5kk jälkeen ihan maassa miten se poika mua kohtelee. Mua oikeesti hävettää miten hirvee mä oon ite ollu. Oikeesti jos pystyisin mitenkään muuttaa mennyttä, niin tekisin kaiken uusiks. Koittasin arvostaa ihmisiä enemmän. En kuvittelis olevani maailman ainoa ihminen, jolla on jotain merkitystä, ja en todellakaan olis niin kamala mun vanhemmille. 

Ehkä tää teinien au pairina olo on just onnenpotku mulle. Just sitä, mitä mä tarttin, että osaisin kattoa maailmaa vähän eri tavalla. Saisin perspektiiviä asioihin, oppisin olemaan ottamatta itteeni kaikkea ja oppisin arvostamaan muita enemmän. Ja että usein on parempi vaan olla hiljaa ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Laskea vaikka tuhanteen tai kahteen, ja hengittää.

If I just breathe, let it fill the space between, I'll know everything is alright. Breathe, every little piece of me, You'll see. Everything is alright, if I just breathe.